Näyttäisi siltä, että rajoitukset alkavat pikkuhiljaa jäämään historiaan ja “voidaan taas hengittää”. Toivottavasti tämä tarkoittaa kauan odotettua ns. paluuta normaaliin myös musiikin, teatterin ja muun viihteen parissa. Tätähän me kaikki olemme kovasti kaivanneet. Tiimipaita on vuosien varrella tehnyt yhteistyötä monien festivaalien, tapahtumien ja messujen yms. järjestäjien kanssa ja toivomme tietenkin, että tämä yhteistyö jatkuu myös tulevaisuudessa. Haluaisimmekin muistuttaa meidän kanta-asiakkaita sekä ilmoittaa myös uusille, että olemme valmiina toimittamaan teille yksilöityjä tekstiilejä tänäkin vuonna. Odotamme siis innokkaasti asiakkaiden ideoita, joiden pohjalta voisimme suunnitella luonnoksia sekä antaa omia ehdotuksia esim. sopivan yksilöinti menetelmän valintaan. Paras lopputulos saadaan aina toimivalla yhteistyöllä.
Miten sitten pystymme tekemään teille sopivan tarjouksen eli ottamaan askeleet kohti onnistunutta tilausta? Ensin kannattaa tutustua meidän valikoimaan. Tarjoamme esim. perinteisiä t-paitoja sekä aina suosituimpia luomu tuotteita. Samassa tilauksessa voitte yhdistää erilaisia tuotteita, esim. kasseja, paitoja, lippiksiä ja huppareita. Hintaan vaikuttaa myös painatusmenetelmä. Esim. isompien tilauksien kohdalla toteutamme yksilöinnit usein silkkipainatuksella, joka on myös varsin ympäristöystävällinen menetelmä. Lisätietoa : https://tiimipaita.fi/silkkipaino. Vaihtoehtoja on myös monia muita, joihin pääsette tutustumaan täältä: https://tiimipaita.fi/kuinka-valita-painatus-tekniikka-t-paita-huppari-tai-pelipaitatilaukselle-omalla-kuvalla-tekstilla-tai-logolla/

Tapahtumapaitoja painatuksella vuosien varrelta.
Tarjoukset ovat sääntönä tapauskohtaisia ja riippuvat tilaus määrästä ja yksilöinnistä. Kun tiedämme asiakkaan toiveet ja olemme vastaanottaneet painatus aineiston, lähetämme asiakkaille aina ehdotuksia erilaisten luonnosten muodossa. Tässä vaiheessa ei siis ole sitoutunut vielä mihinkään. Lisätietoa painatustiedoston lähettämisestä löydätte tästä: https://www.tiimipaita.fi/painatustiedon-lahetys/
Otamme mielellämme vastaan myös yhteistyökumppaneiden ehdotuksia ja luonnoksia tietenkin muokataan aina siihen asti kun asiakas on tyytyväinen lopputulokseen. Lähetämme usein myös näytepaketteja tuotteista mikäli niin toivotaan.
Meihin voi olla yhteydessä yhteydenottolomakkeen kautta tai lähettämällä sähköpostilla tarjouspyynnön osoitteeseen info@tiimpaita.fi. Kerromme mielellään lisää myös puhelimitse numerosta 020 770 5320. Toivottavasti otatte meihin yhteyttä ja pääsemme suunnittelemaan, toteuttamaan ja toimittamaan juuri teille sopivat yksilöidyt tuotteet. Näin vuosi 2022 tulisi olemaan taas täynnä unohtumattomia elämyksiä viihteen parissa ja mahdollisesti muistoksi tapahtumasta mukana yksilöity t-paita tai vaikkapa kassi.
Maria
tiimipaita.fi
Lisää hyödyllistä tietoa ja ohjeita tilaamiseen liittyen löydät täältä –>
Tutustu FAQ Useimmin Kysyttyihin Kysymyksiin täältä –>